lauantai 24. marraskuuta 2012

Hiukan jo jouluista

Tässä on tullut viimepäivinä ideoitua jos vaikka mitä ja koko aika tehtyä ideoita valmiiksi. On siis syntynytkin aika paljon monen moista sisustukseen sopivaa. Paljon on vielä ideopita joita ajattelin toteuttaa. Seuraavaksi on käytävä kranssien ja sammalpallojen kimppuun jotta ehtii niitäkin riittävästi tekemään. Sen jälkeen on viellä kaikki leipomisetkin tehtävä. Onneksi on aika kivasti noita vapaita tiedossa. Hiukan halusin jo nyt laittaa jouluista sisustukseen.
 
 
Edviina-enkeli vaihtoi paikkansa pikku pöydälle valoikkunan eteen.

Pikkaisen myös punaista.

Tämä sytytyskukkanen oli pakko säästää koristeeksi kun siihen oli tullut hieno sydän.
 

Vanha puna-kulta kukkaruukku sai uuden värin pintaansa niin sopii paremmin sisustukseen.

Mies nikkaroi lopuista heinäseipäistä tämmöiset sisustus tikkaat.

Elmeri ja Elviira tonttu hiirulaiset muuttivat tikkaille.

Tuntuvat viihtyvän hyvin :)

Valkea on kaunista.
Lipaston päällekkin hiukan uutta ilmettä.

Liitutaulu pääsi pöydän päähän, ainakin toistaiseksi.


 

3 kommenttia:

  1. Valkoinen on kaunista! Olen aivan samaa mieltä. Ihanat tikkaat miehesi on rakentanut, ja hauskat hiirulaiset niillä istuskelevat. Joulurapsutukset Elmerille ja Elviiralle. :) Lipastosi päällä on todella kauniit kynttilälyhdyt, mistä olet löytänyt nuo kaunottaret? Jos minä vaikka kirjoittaisin joulupukille.... :)
    Hyvää viikonloppua teidän tupaan!

    VastaaPoista
  2. Ihanat Elviira ja Elmeri :D

    Olet laittanut niin kaunista kotiisi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille. Minustakin Elmeri ja Elviira on ihanat. Niin ja minä ehkä vähän hassu, mutta kaikilla pitää olla nimet :) Kynttilänjalat jotka on lasia ja sisällä hopeanvärinen jalkaosa on Laventeli sisustuskaupasta joka on täällä Haminassa. Heillä on kyllä netti kauppakin josta kannattaa katsastaa löytyykö. Lyhdyt jotka näkyy peilin kautta on toinen Agrimarketista ja toinen Elloksesta. :)

    VastaaPoista