perjantai 8. marraskuuta 2013

Suklaakirsikkakakku

Minulla on ollut todella paljon koulutehtäviä ja välillä meinaa olla niin kiire, ettei tännekkään ehdi kirjoitella. Olen ollut lomalla jo reilun viikon ja melkein koko aika on mennyt koulussa ja koulutehtävien ääressä. Keskiviikkona oli ison tehtävän detlain ja sitten päätinkin pitää torstaina taikinaterapia päivän. Lähinnä erilaisia leipiä leivoin ja niiden ohjeita voit käydä kurkkimassa toisessa blogissani . Päätin sitten kokeilla jonkin kuivankakun jota voisi vaikka jouluksi tehdä tai laittaa ruokalahjaksi. Nam tämä oli kyllä hyvää, toki pitää tykätä suklaasta ja säilykekirsikoista.


200 g voita
1.5 dl sokeria
3 kpl kananmunia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

100g rouhittua suklaata
2 dl rouhittuja säilykekirsikoita
0.5 dl maitoa

Ohje:

Vaahdota margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen. Lisää kuivat aineet keskenään hyvin sekaisin ja sen jälkeen kahdessa erässä taikinan joukkoon. Sekoita kakkutaikina hyvin sekaisin. Paista rengasvuossa 175 asteessa n. tunti.


Säilyy hyvin jääkaapissa ja on parasta muutaman päivän päästä.


 
 
 



 

2 kommenttia:

  1. JackpotCity Casino New York - MapyRO
    JackpotCity Casino New York is a $2.5 billion casino that offers 파주 출장마사지 a full range 의왕 출장샵 of casino 원주 출장마사지 games including slots, 성남 출장안마 roulette, video poker, keno and 천안 출장샵

    VastaaPoista