tiistai 30. lokakuuta 2012

Rocky road

Piti saada jotakin herkkua ja koska viikonlopun juhlien kakkusuklaista oli jäänyt yli päätin tehdä tätä niin ihanaa herkkua, joka on meidän perheen yksi jouluherkku. Rocky roadissa on myös se ihanuus että sen voi muunnella ihan itselle mieleiseksi. Minäkin olen varmaan joka kerta tehnyt hiukan erilaisen. Tällä kertaa se oli tälläinen;

150   g    suklaata (minulla oli tummaa-, valkeaa- ja maitosuklaata)
2     dl     pilkottuja vaahtokarkkeja
2     dl     pilkottuja taateleita, luumuja ja aprikooseja
1   pkt     säilyke kirsikoita

Pilko vaahtokarkit ja kuivatut hedelmät mieleisen kokoisiksi palasiksi samoin vaahtokarkit. Kirsikat leikkelin puoliksi. Sulata suklaa, itse sulatin mikrossa. Jos sulatat mikrossa laitaa aikaa max 30 sek. kerrallaan ja sekoittele välillä. Lopuksi sekoita suklaan joukkoon vaahtokarkit, kuivatut hedelmät ja kirsikat. Laita suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan leivinpaperi pohjalle ja kaada seos siihen. tasoittele koko uunivuoan kokoiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään. Kun Rocky road on jähmettynyt leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi.




'
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Säilykekirsikoita...itse en pidä niistä ollenkaan, mutta ovat miehen suurta herkkua. Taidankin kokeilla ohjettasi ja yllättää hänet:)

    VastaaPoista
  2. Eikä niitä kirsikoita tarvitse välttämättä laittaa. Itsekin laitoin ekan kerran niitä, tosin pidänkin niistä. Noiden lisäksi olen vaihdellut täytteeseen pähkinöitä, lakritsaa, salmiakkia. Olisinkohan muuta kokeillut, ei ainakaan tule mieleen. siis vain mielikuvitus rajana, mutta vaahtokarkki on aina se pysyvä juttu. :)

    VastaaPoista
  3. Juu, tämä on kyllä vuosisadan paras suklaaohje!! Itse tykkään laittaa suolapähkinöitä ja sitten just jotain ällömakeeta - ihanaa...

    VastaaPoista