tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulun pyhät

Se on sitten Joulupyhät ohi ja niin äkkiä ne meni, että ihan yllätyin "siis mitä nyt jo ohi". Eikös se joulu kuitenkin jatku aina loppiaiseen asti, meillä ainakin on niin ihana kuusi ja se ei edes karise joten saa olla ainakin yli Uuden Vuoden ja ehkäpä jopa Loppiaiseen asti.

Jouluaatto meni perinteisesti rauhallisissa merkeissä joulupukin kuumalinja ja lumiukko sekä tietenkin Joulurauhan julistus. Joulusauna saunottiin jo perjantai iltana miehen työvuorojen vuoksi. Jouluateria syötiin siinä klo 16.00 (josta kaikki ihanat kuvat tuli poistettua vahingossa kamerasta) Joulupukki saapui pikku veljeni perheeseen siinä klo 18.00 ja siällä oli meidänkin perhe ihastelemassa joulupukkia ja lahjoja. Mieheni oli siis pukkina. Joulukahvit kaikkine ihanineen herkkuineen juotiin myös samassa osoitteessa. Väsyneinä kotiuduimme, mutta tyytyväisinä ihanaan iltaan.





Joulupäivä oli nautiskelua aamusta iltaan. Mies lähti töihin aamuvuoroon ja minä ystäväni luokse joulukahveille. Niin ja taas syötiin herkkuja. Huh huh tämähän alkaa jo käymään rankaksi. Joulupäivän ateria syötiin vanhempieni luona ja äiti oli taas loihtinut mitä parhaat ruuat sekä jälkiruuat.  Ilta sitten vieteltiin ystäväperheen luona kyläillen.





Tapanina ei ollutkaa minnekkään kiire sai ottaa aamun verkkaisesti nauttien kiireettömästä aamusta. Mies tietenkin taas töissä. Päivällinen syötiin kunhan mies palasi töistä. Ystävä teki yllätys vierailun ja olipas ihana nähdä pitkästä aikaan. Toinen ystävä vieraili Tapaninkahveilla koiruuden kanssa ja innostuin sitten väsäilemään kaikenlaista herkkua pöytään.





Huomenna onkin sitten arki, mutta miehellä alkaa 3 päivän vapaat ja sen verran on minunkin vapaita jäljellä joten juhlaa se on meidän perheessä edelleenkin.

Vielä vietellään Uudet Vuodet ja Loppiaisetkin tässä blogissa ja sitten päivitykset harvenee. Innostuin tästä kuitenkin niin kovin että taidanpa tehdä toisen blogin jossa päivittelen elämää ja tekemisiäni joulujen välit. hmmm. harkitsen asiaa.


 
 
 
 

1 kommentti:

  1. Onnellista ja ihanaa uuttavuotta,toivottavasti jatkat blogiasi...edes viimeistään ensi joulunaikaan! :)
    Ja tervetuloa tutustumaan omaan blogiini http://rakkaudestajouluun.blogspot.com/

    VastaaPoista