maanantai 19. marraskuuta 2012

Tunnustus





1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Olin todella yllättynyt saamastani tunnustuksesta ja se todellakin lämmiti mieltäni. En ole vielä koskaan saanut yhtään tunnustusta. Siksikin tällä on todella iso merkitys minulle. Tunnustuksen lähetti minulle  Hitunen blogistaan. Jatkan tunnustusta eteenpäin seuraaville henkilöille ja tietenkin juuri heidän blogeillensa Lumiukon joulu, joulupiparkakku, Meidän joulu, Kaneli ja pähkinä ja Joulusivut. Oli muuten vaikea tehtävä valita vain viisi tunnustuksen saajaa. Osa toki karsiutui sen vuoksi että heillä oli lukijoita liikaa ja osa siksi että blogissa ei ollut kyseistä kohtaa ollenkaan josta olisi lukijamäärän voinut tarkistaa. Olen itse ihan koukussa kaikkiin joulublogeihin ja pidän niistä kaikista. Siis tunnustuksen olisin voinut hyvin antaa vaikka kaikille joulublogeille.


 

4 kommenttia:

  1. Suuren suuri kiitos sinulle! ♥ Mukava kuulla että blogijuttuni joitakuita ilahuttavat. ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon tunnustuksesta. Lämmitti kovasti mieltä tänä ankeana maanantaina. Joulunodotuksia sinulle;)

    VastaaPoista
  3. Jouluhali mieltä lämmittäneestä tunnustuksesta!
    Oli ihana piriste päivään ja ilomielin jatkan haastetta eteenpäin!Lämpöä jouluun ja sen odotukseen:)

    VastaaPoista
  4. Oih, kiitos paljon tunnustuksesta! Ja ihanaa joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista