lauantai 10. joulukuuta 2011

Kaikenlaista

Aamupäivällä lähdettiin ystävän kanssa Wanhan Holviston joulua katsomaan ja kylläpäs olikin upeat joulumarkkinat. Myyjiä oli paljon ja käsityöläiset kaikilta aloilta pääsivät oikeuksiinsa siellä. Kierreltiin, katseltiin ja tunnelmoitiin. Nautin kovasti. Aamulla ennen Bastioniin lähtöä silitin verhot keittiöön ja vaihdoin ne sekä pöytäliinan pöydälle.









Verhot olivatkin kauniimmat kuin muistin. Leipomuksissa vähän oikaisin tein munariisipasteijoita ja luumutorttuja sekä aprikoosimandariinitorttuja. Nuorten toiveesta tein mustikkarahkaa. Markkinoilta ostin tutulta myyjältä juustosarvia ja tiikerikakun, kun en olisi kuitenkaan ehtinyt kaikkea leipoa.



 
 
 



Kransseja oli tarkoitus tänän alkaa tekemään mutta taitaa jäädä huomiselle. Tein sitten kuitenkin appelsiineista koristeellisia ja laitoin kokonaisia neilikoita niihin.






Nimppari vieraitain kävi ja sai nauttia rauhallisesta iltapäivästä kera läheisten ihmisten. Keitin myös riisipuuroa tänään oikein kunnon tinkimaidosta ja olipas se hyvää voisilmän kera, njam. Nyt sitten nautiskelen loppu illasta vain olemalla ja blogeja lueskelemalla.




 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti