keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sytytyskukkaset

Pitemmän aikaan olen jo suunnitellut näiden kokeilemista, mutta aina se vaan on jäänyt. Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että onhan ne vaan tehtävä jos aion niitä joulupaketeihin laittaa. Aikas sotkuista hommaa oli tuo kasteleminen mutta muuten helppoa.


tarvikkeet:
- Kananmunakennoja
- Kynttilänjämiä
- Kattila tai metallipurkki

* Irrota kennojen kuppiosat, jätä niihin reunoja reilu sentti.
* Revi suorista kaistaleista suikaleita, pyörittele rullaksi ja laita kuppiosan sisään.
* Laitoin pieniä kennonpaloja rullan sisään. 
* Kannattaa tehdä ruususta melko tiukkoja, niin eivät purkaudu kastamis vaiheessa.
* Sulata steariini varovasti, sammuta levy ja anna hieman jäähtyä.
* Kasta ruusuja yksi kerrallaan steariinissa, pihdit on hyvä apuväline tähän hommaan.
* Kastelin ruusut 3 kertaa steariinissa, kastelukertojen välillä annoin niiden huilata ja jähmettyä hetken.
* Laita ruusut kuivumaan leivinpaperin päälle.



Tässä tekovaiheesta kuvaa ja kuvakin kertoo että sotkuista on.


Ja tälläisia niistä pitäisi tulla. 



Laitan myöhemmin illalla tai yöllä ohjeen näiden tekemiseen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti