torstai 22. joulukuuta 2011

Pullaa ja juustoa

Nyt on leivottuna pullakin jouluksi, vaniljapullaa ja kirsikka koristeena. muutama rinkelipulla ja kanelipullakin tuli tehtyä, kun väänsin oikein litran taikinan. Maistuihan se taas hyvälle se tuore pulla.




                                     Pulla:

                             5 dl     maitoa
                           50 g      hiivaa
                             1 tl      suolaa
                             2 dl     sokeria
                             1         muna
                       n. 13 dl       jauhoja
                         200 g      voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva maitoon.  Lisää suola ja sokeri sekä muna. Lisää jauhot pienissä erissä, kun kaikki jauhot on taikinassa lisää sulatettu voi. Alusta hyvin. Anna kohonta n.½-1 tuntia.  Leivo pulliksi ja kohota uudelleen. Paista 225 asteessa n. 10-15 min.


Kokeilin myös itse tehdä munajuustoa ajattelin ensin, että saa nähdä mitä siintä tulee. Ohje oli helppo ja lopputulos todella hyvä olin todella yllättynyt. Aion kokeilla tätä kyllä toistenkin ja voisipa jopa ajatella että maustaisi juuston yrteillä tai valkosipulilla. Suosittelen kokeilkaa ihmeessä.






                                   Munajuusto:

                                 3 l   täysmaitoa
                                 1 l   piimää
                                 3     munaa
                                 1 tl  suolaa
                                ½ tl  sokeria

Kuumenna maito kiehumispisteeseen. Siirrä kattila liedeltä. Vatkaa munat sekä piimä sekaisin ja lisää seos kuumaan maitoon. Siirrä kattila liedelle ja kuumenna juustomassa kiehumispisteeseen,
mutta älä keitä. Jäähdytä seos.
                               
Nosta reikäkauhalla juustomassa sideharsolla vuorattuun muottiin. Ripottele kerrosten väliin mausteet. Kännä sideharso juustomassan päälle. Laita valutusastia muotin alle ja nosta juusto jääkaappiin.

Kumoa juusto uunivuokaan ja paista uunissa 225 asteessa kauniin väriseksi. Voitele juusto munankeltuaisella.



Kuusikin tuli tänään koristeltua, kun tytär ei sitä eilen ehtinyt. Ja kaunis se on minunkin mielestäni.


 




Nyt on jouluvalmistelut selvät ja enää ei tarvitse kun jotakin ruokajuttuja tehdä kuten rosollia ja salaatteja sekä tietenkin jälkkärit. Ruokakaupassa ehkä vielä pikaisesti pitää käydä. Tervetuloa joulu meille!

 








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti