keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Salainen jouluystävä

Tänä vuonna minäkin sitten osallistuin tähän ihanaan Joulureen järjestämään salaiseen jouluystävään. Asiaan voit tarkemmin tutustua täältä. Tämä olikin tänä vuonna kovasti suosittu sillä meitä on 81 jotka osallistuimme. On ihanaa saada lähettää paketteja jollekkin jota et edes tunne, mutta voit kuitenkin ilostuttaa hänen jouluodotustaan. On tietenkin myös mukava saada paketti ja yllättyä siintä mitä ihanaa sinulle tuntematonihminen voikaan lähettää. Olen ihan haltioissani asian kanssa. Tänää sitten posti toi minulle pakettikortin ja heti kun mahdollista lähdin sitä hakemaan. En olisi millään malttanut odottaa kotiasti, mutta halusin kuitenkin rauhallisen hetken jotta voin kunnolla nauttia paketista. Kyllä muuten jännitti mitäköhän siellä paketissa sitten olisikaan.



Tässä minun pakettini kokonaisuudessaan


Paketti sisälsi;
Mukin joka oli täytetty suklaalla
Jouluisia kangas koristeita
Askartelu tarroja
Puisia sydämmiä
Suklaata
Glögi maustetta

Piparkakkumaustetta




Ihana muki ja minähän olen tunnetusti heikkoina mukeihin. Sitä en kyllä kertonut esittelyssä itsestäni. Mistäköhän salainen jouluystäväni sen tiesi. Tästä joinkin tänään jo iltateeni. Niin ja kuppi oli täynnä suklaata, yhden maistoin jo nam :).



Suklaalevy ja vielä luomua. Tämä on todella hyvää.



Kankaiset ihanat koristeet päätyvät ihan varmasti johonkin jo hyvissä ajoin ennen joulua kunhan vain keksin idean.



 Olen jo suunnitellut alkavani tekemään pakettikortteja sekä joulukortteja ja nyt sainkin sitten niihin sopivasti lisämateriaalia. :)

Piparkakku mausteesta käytinkin jo jouluisiin muffinseihin joita tänään tein ja varmaan huomenna päivitän blogiini. Glögimausteen käytän varmasti ja keitän itse ensin mehun omista mustaviinimarjoista ja sitten siitä teen glögimausteiden kanssa kotikutoista glögiä. nam nam nam.

Suuri kiitos Salainen Jouluystäväni ihanasta paketista!

Seuraava pakettia innolla odottelemaan jään.




 

4 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu että salaisilla ystävillä on tonttuystäviä, niin hyvin on hommat hallussa...

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että tykkäsit paketistasi (: Terveisin salainen jouluystäväsi!

    VastaaPoista
  3. Minustakin paketti oli ihana. Minäkin uskon noihin tonttuihin vakoilemassa nurkissa. Minäkin olen värvännyt yhden sellaisen oman Salaisen jouluystäväni nurkkiin kurkkimaan. :) Jaahas vai minun Salainen jouluystävänikin uskaltautui tänne, mutta vain salaisena :)

    VastaaPoista