torstai 24. marraskuuta 2011

Hiivaleipä

Tänään kun herättyäni tuntui olevan tuota energiaa pitkästä aikaa ihan reippaasti päätin leipoa. Vuorossa olisi hiivaleivän teko. Tuntuu ettei viimeaikoina ole nuo leivät oikein onnistuneet, mutta tämä oli hyvä ohje ja hiivaleivistä tuli todella hyviä. sunnuntaina meillä onkin ruokapiirin "kurssi" jossa harjoitellaan leivän tekoa juuren kanssa ja tarkoitus olisi sekä  ruis- että hiivleivän tekoa.

Hiivaleipä


50 g hiivaa
½ l vettä
2 tl suolaa
3 dl grahanjauhoja
3 dl ohrajauhoja
4 dl vehnäjauhoja


Kädenlämpöiseen veteen murennetaan hiiva ja lisätään suola. Minä laitoin myös teelusikallisen hunajaa joukkoon. Seuraavaksi alustetaan jauhot. Nostata taikina kunnolla ja sen jälkeen leivo leivät. Nostata vielä ennen paistamista. Paista leivät 200 asteisessa uunissa.





 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti