maanantai 28. marraskuuta 2011

Leipomista, leipomista ja vielä leipomista

Onpas ollut kiirettä viimepäivinä ei oikein ole tahtonut ehtiä päivityksiäkään tekemään tänne. Joulun laittelu on jäänyt vähälle kun aika on mennyt leipomiseen ja leipomiskurssin järjestämiseen. Sain yhtäkkiä jonkun ihme ajatuksen ja halusinkin leipoa karjalan piirakoita. Leivoin sekä riisi että peruna täytteellä. Koko perjantai päivähän siihen melkein vierähti. Kerkesin illaksi onneksi vielä joulun avajaisiin.





Lauantaina olikin sitten Naistenmessut sekä tanssijoiden joulumyyjäiset, ja molemmissa piti pyörähtää. Käteen ei tarttunut mitään sen kummempaa koska kaikki myynnissä oleva tavara oli sellaista mitä tulee itse tehtyä. No arpojahan aina pitää ostaa ja voittojakin tuli, mutta ei mitään suurempaa. Lauantaina ehdin vielä aloitella piparin leipomista joka on edelleen kesken.

Sunnuntai olikin sitten pyhitetty ruokapiirin leivän teko "kurssille". Suunitelmana oli opetella sekä vaalean- että hapanleivän juuri sekä leipoa niistä leipiä. Teimme myös pähkinäleipää joka oli ihan ehdoton suosikki. Leipien lisäksi leivoimme myös juustopähkinäkeksejä sekä mausteappelsiinikakkua. Päivä oli ihana ja oppia tuli kovasti. Ihanien ihmisten kanssa mukavaa tekemistä ja tunnelmaa mikäpä voisi sitä voittaa no ei mikään.




 

 




Illalla ehdin sitten vielä leipoa perheelle pullaa kun nekin on pakastimesta ihan loppu. Huomenna jos sitten taas keskittyisi tähän sisustamiseen.



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
                                                                                                             







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti